Kuka oikein olen?

Olen 31-vuotias Helsingissä asuva stadin kundi. Työskentelen graafisen alan yrityksessä, Digaten Oy:ssä, Ruoholahdessa.

Harrastuksiini kuuluvat musiikin kuuntelu ja keikoilla käyminen (lähinnä metallimusiikki) sekä elokuvat. Nykyään tulee katsottua melkein kaikki leffat dvd:ltä tai BD:ltä kotona, aika harvoin käyn elokuvateatterista. Kotona on vain paljon rauhallisempaa ja mukavampaa katsella niitä. Leffamaku on ihan laidasta laitaan, kuten dvd/bd/ps3-listasta saattaa huomata. Televisiosta tulee lähinnä seurattua vain sarjoja, uutisia ja dokumentteja. Talvisin, keväisin ja syksyisin käyn uimassa (uimahallissa), kotona tulee sitten nosteltua puntteja (todella harvoin).

Tykkään myös tehdä kaikenlaisia graafisia juttuja (mm. kortteja, kutsuja, kuvankäsittelyä) kavereille ja sukulaisille. Muutamia nettisivujakin olen kavereille vääntänyt. Näiden omien nettisivujen tekemiseen olen käyttänyt Adoben Photoshopia ja CoffeeCup HTML Editoria sekä tiedostojen siirtoon SmartFTP:tä. Graafista osaamista olen hankkinut suorittamalla graafisen alan perustutkinnon lukion jälkeen ja työskentelemällä alan yrityksissä sekä tietenkin ihan vain kotona opettelemalla. Nettisivuja olen opetellut tekemään vain kotona itseopiskelulla.

Palautetta ja kysymyksiä sekä sivuista että laitteista ja muustakin voi lähettää minulle palautelomakkeella. Vieraskirjaankin voit toki kirjoitella :)